Kuumuutta ja mehujäätä

Matka Tokioon alkoi luonnollisesti eilen Helsinki-Vantaan lentokentältä, jossa check in -koneen luona auttamassa oli (söpö) suomea puhuva japanilainen lentoisäntä. Siitä sitten check in valmiiksi, painavin laukku ruumaa kohti ja hakemaan rahoja palvelutiskiltä. Rahaa löytyi juuri se summa kuin pitikin ja ne noukittuani mukaan, suuntasin turvatarkastuksen kautta toiselle puolelle kenttää. Piti muuten selvitä sellaisista hienoista elektronisten passien lukuhärveleistäkin läpi... pelkäsin jo että jään sinne jumiin kun en aluksi osannut seisoa oikeassa kohdassa. On se niin vaikeaa olla juuri siinä kohtaa mihin on merkattu jalkojen kuvat.

Tästä se kaikki alkoi...

Hengasin sitten noin tunnin verran porttini luona ja katselin siihen kasautuvia japanilaisia. Tässäkään vaiheessa en oikeastaan vielä tajunnut mitä oikein on tapahtumassa, enkä muuten tajua vieläkään. Lento vähän jännitti, mutta muuten en asiaa osannut ajatella.

Lento näytti ensin lähtevän ihan ajallaan ja kone oli jo lähtenyt portiltakin, kun yhtäkkiä jonkun matkustajan kanssa tuli jotain ongelmaa. Ranskankielisen matkustajan avuksi haettiin ensin välttävästi ranskaa osaava lentoemäntä ja kun asia ei ratkennut, joku toinen matkustaja auttoi tulkkaamisessa. Sitten kyseltiinkin jo, josko matkustajien joukosta löytyisi lääkäriä tai sairaanhoitajaa. Koska sellaisia ei koneessa kuitenkaan ollut, jouduimme palaamaan lähtöportille jättämään nämä ranskankieliset matkustajat pois lennolta. Ilmeisesti ongelma oli siinä, että joku heistä olisi voinut tarvita lääkärin apua lennon aikana, ja koska sellaista ei ollut matkustajien joukossa, ei näitä matkustajia voitu ottaa lennolle.
Näin ollen lento myöhästyi noin 20 minuuttia, mutta ei se mitään.

Lento meni ihan rauhallisesti muuten, kone kun oli ehkäpä puolillaan. Koneessa oli kaksi paikkaa reunoilla ja neljä keskellä. Itse istuin keskipaikkojen käytäväpaikalla eikä vieressäni istunut ketään. Matka meni syödessä illallinen (jotain kana-pasta-tomaattikastike-mössöä), katsoessa Hunger Games -elokuvan (ihan hyvä, mutta kirja oli parempi) ja nukkuessa. Katsoin myös loppupuolella vähän How I Met Your Motheria ja  This Means War -elokuvaa alusta.

Maahantulokorttia täyttäessä tuli eteen pulma, kun minulla ei ollutkaan meidän guest housen osoitetta, muuta päätin sitten laittaa siihen vain paikan nimen ja toivoa parasta. Ihan hyvin se sitten meni läpi.
Lentokoneesta ulos astuessa lämpötilan muutos oli aikamoinen... Lentokoneessa oli tutun viileää, mutta heti koneen ulkopuolella oli aikamoinen sauna-tunnelma. Tarkkaa lämpötilaa en tiedä, mutta kyllä se varmasti siellä kolmenkymmenen pintaan oli, ja kun on vielä kosteaa niin huh huh.

Maahantulotarkastuksessa kaikki meni yleisesti hyvin, jopa yllättävän hyvin, sillä pääsin laukkuineni tullin kynsistä jo noin puolen tunnin päästä laskeutumisesta. Ainoa pieni päänrapsutuskohtaus maahantulovirkailijoilla aiheutui siitä, että kun passissani nimeni on tietenkin muodossa Päivi, mutta sen kansainvälinen muoto on luonnollisesti Paeivi, mutta! Viisumissani nimi onkin muodossa Paivi (siis ilman aakkosia), ja tästähän he suorastaan hämmentyivät. Ensin virkailija tutki papereita moneen kertaan ja näytti pohtivan jotain kovasti. Tässä vaiheessa jo epäilin, että ongelma saattaisi johtua juurikin kansainvälisesti hieman vaikeasta nimestäni. Hetken pohdittuaan hän kutsui avuksi jonkun toisen virkailijan ja heidän japanikielisestä keskustelustaan tajusin olleeni oikessa. He miettivät sitten asiaa yhdessä hetken ja kysyivät sitten minulta mistä asiassa on oikein kyse. Yritin siinä sitten englanniksi heille selittää, miksi nimeni voidaan kirjoittaa monella eri tavalla, mutta että ne ovat kaikki ihan yhtä paljon oikein. x) Lopulta ongelma ei edes ollut siinä, että nimeni oli kirjoitettu monella eri tavalla vaan siinä, että he eivät osanneet päättää mitä muotoa käyttäisivät residence cardissani. xD He päätyivät sitten heidän mielestään samaan muotoon kuin passissani, tosin muodossa Paivi, koska he eivät pystyneet kirjoittamaan kirjainta ä tietokoneellaan... He eivät siis lopultakaan ymmärtäneet että ä = ae. xD Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, nyt minulla on ihka uusi residence card, jonka saikin sitten suoraan siltä maahantulovirkailijalta. Koko hommassa ongelmineenkin kesti ehkä vartti, not bad!
Tämän jälkeen kävin vain hakemassa laukkuni, jota en joutunut odottamaan kovin kauaa, ja menin tullin kautta ulos kentältä.

Seuraava vaihe olikin sitten matkaseurani löytäminen. He tosiaan tulivat Moskovan kautta ja tiesin vain, että he tulevat terminaaliin 1 (itse tulin terminaaliin 2), mutta en muistanut tarkkaa aikaa. Ajattelin kuitenkin olevani ihan ajoissa, joten hyppäsin terminaalien välillä liikennöivään bussiin ja menin etsimään oikeaa tuloaulaa. Silmiini osui kuitenkin tilapäinen sokeus, enkä löytäny Areoflotin Moskovasta tulevaa lentoa millään lentoja näyttäviltä näytöiltä. Kävin sitten kysymässä infosta ja virkailija löysikin oikean paikan minulle. Heidänkin lentonsa oli vähäsen myöhässä ja olinkin hyvissä ajoin paikalla, joten kävin sitten vessassa vaihtamassa vähän kevyempää vaatetta päälle (minulla oli pitkät housut lennolla jotta ei tulisi kylmä, vaan tuli siltikin). Odottelin matkaseuraani reilun tunnin. Ihan hyvänvoivan näköisinä he sieltä saapuivatkin, onneksi. ^^"

Lentokentältä ostimme Suica+N'EX -yhdistelmälipun, eli yksisuuntaisen (saa myös meno-paluuna, mutta se on voimassa vain 14 päivää, eli liian vähän meidän reissuumme) lipun Naritan lentokentältä jonnekin Tokion suurista asemista menevään express-junaan ja Suica-matkalipun 1500 yenin latauksella. Nyt on siis kätevästi jo matkalippukin ostettu.
Alunperin tarkoituksena oli mennä express-junalla suoraan Ikebukuron asemalle ja sieltä vaihtaa sitten toiselle linjalle jolla pääsisi suoraan guest housea lähimmälle asemalle. Seuraavaa Ikebukuroon menevää junaa olisimme kuitenkin saaneet odottaa reilun tunnin, joten menimme sitten virkailijan ohjeiden mukaisesti ensin Shijukuun, jossa vaihdoimme Ikebukuroon menevään junaan ja sieltä sitten vielä uudestaan tänne guest houselle päin tulevaan junaan. Ei siinä muuten mitään, mutta yhdelläkään asemalla emme nähneet liukuportaita ja vaihtaminen tapahtui maanalta, eli siinähän minä sitten raahasin tasan 23 kiloa painavaa laukkua (ja vielä muutaman kilon painavaa pienempää laukkua) portaita ylös ja alas. Vasta viimeiseen junaan mennessämme eräs ystävällinen mies auttoi laukkumme junaan ja juttelikin siinä hetken ihan hyvällä englannilla.
Junamatka lentokentältä Shinjukun asemalle kesti noin tunnin ja 20 minuuttia, yhteensä reissuun lentokentältä majapaikkaamme kesti kolmisen tuntia, kun etsimme välillä oikeita junia ja eksyskelimme matkalla.

Sekalaisia kuvia Narita Express -junan kyydistä.

Junasta näkyi myös aivan uutukainen Tokyo Sky Tree. Aika korkea tornihan se...

Asemalta guest houselle tuntui olevan tuhottoman pitkä matka, koska tässä vaiheessa olimme jo kävelleet ihan liikaa ja laukut alkoivat painaa tuplasti sen verran kuin niiden olisi pitänyt emmekä olleet yhtään varmoja missä se oikeastaan oli ja miten pitkä matka sinne on, mutta löysimme kuin löysimmekin perille. Paikka kuitenkin näytti aikamoiselta läävältä ensi alkuun, varsinkin kun vastassa oli vain yksi venäläinen mies, joka osasi ehkä viisi sanaa englantia. Selvittiinhän siitäkin kuitenkin ja pääsimme asettumaan aloillemme. Huone on ihan hyvän kokoinen muuten, mutta kolmen ihmisen tavarat vie aika paljonm tilaa. Eiköhän tästä kuitenkin selvitä ihan kunnialla. Plussaa on se, että yhteisessä suihkussa kylmä vesi on ilmaista; tässä lämpötilassa se virkistää oikein mukavasti. Myös omassa huoneessa on pesuallas, eli hampaat sun muut voi pestä ihan omassa rauhassa ja myös enimmät hiet käsistä ja naamasta lähtee kivasti.
Sen verran vielä, että huoneessa on tatami-matto mutta länsimaalaiset sängyt... mielenkiintoinen yhdistelmä. Olemassa on kaksi sänkyä ja yhden täytyy sitten nukkua futonin tyylisillä patjoilla lattialla.
Huoneessa on ilmastointilaite, mutta koska joudumme maksamaan sähköstä erikseen jonkun könttäsumman, jonka lisäksi sitten vielä lisää jos käytämme sähköä liikoja, niin emme pidä sitä läheskään koko aikaa päällä. Kyllä tämä kuumuus jotenkuten menee kunhan ei touhua mitään kovin rasittava.
Siitä kuitenkin plussaa koko maalle, että ilmastointi pelaa julkisilla paikoilla ainakin. Kaupoissa, ravintoloissa ja junissa on hyvinkin miellyttävää vaikka ulkona kuinka paahtuisi.

Olimme tänään kaikki niin väsyneitä, ettemme jaksaneet hirveästi mitään tehdä. Asetuimme taloksi, kävimme suihkussa ja vaihdoimme vaatteita, jonka jälkeen lähdimme metsästämään ruokapaikkaa. Asema oli loppujen lopuksi hyvinkin lähellä, vain noin kymmenen minuuttia kävellen ja matkan varrella on jopa kolme lähikauppaa (kaksi 7elevenia ja yksi Family Mart). Löysimme aseman läheltä mukavan ruokapaikan, jossa söimme ensimmäiset ateriamme Tokiossa: Oyakodonia. Oli hyvää. ^^"

Syömisen jälkeen pyörimme viereisessä vaatekaupassa, jonka hetken oleskelun jälkeen tajusimme olevan jonkin näköinen käyttettyjen vaatteiden kauppa. Aikamme shoppailtuamme (löysin muutenkin juurikin kaipaamani pienen laukun 500 yenillä (~5 euroa)) lähdimme takaisin majapaikkaamme, poiketen matkan varrella kaupassa ostamassa juotavaa ja vähän pientä syötävää myös aamuksi.

Lämpötila oli siinä kahdeksan maissa illallakin vielä sitä luokkaa, että kaupasta ostamani mehujää (vesimelonin makuinen, herkullista) suli nopeampaa kuin ehdin syödä, tuloksena se, että jopa sääreni olivat tahmeat kun sitä mehua oli tippunut joka paikkaan. Vaatteeet kuitenkin selvisivät puhtaina, mitä nyt ovat melkoisen hikiset. x)

Oyakodon, omnomnom. Lasissa on jotain vihreän teen tapaista juomaa, jonka join loppuun asti ihan vaan siksi kun se oli niin ihana kylmää.

Saimme liskon vieraaksi huoneemme ikkunnaan, onneksi kuitenkin ulkopuolelle. :D

Kaiken kaikkiaan ainakin lopetus tälle ensimmäiselle päivälle Tokiossa oli oikein hyvä, joskaan en ole vieläkään tajunnut missä oikein olen. Onneksi olemme täällä niin kauan, niin voimme edetä ihan kaikessa rauhassa.

Olen muuten hieman pettynyt siihen, ettei täällä ole sitä Minute Maidin -viinirypälemehua, johon rakastuin Taipeissa (siellä se löytyi 7elevenistä) eikä myöskään Lay'sin sipsejä, joita saa nykyään myös ainakin Vaasan Minimanista. Mutta eiköhän täältä löydy ihan omia asioita joihin rakastuin. Se vesimeloni-mehujää on ainakin jo listalla.

♥