Jonotusta ja öinen Tokio

23. päivä torstaina oli vuorossa jonottamista à la Tokyo Sky Tree.
Sitä ennen pyörähdimme kuitenkin vielä hieman Asakusassa syömässä ja etsimässä tuliaisia jne. Nakamisedoorilta.
Asakusasta kävelimme Sky Treelle asti (näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut viisaampaa mennä junalla, kun sinne juurelle asti menee kuitenkin ihan oma linjansa), sinne kun oli oikein helppo suunnistaa. Matkaan meni ehkä parikymmentä minuuttia.

Paikalle päästyämme pyörimme vähän ja kysyimme neuvoa infosta ja saimme selville, että ensin meidän täytyisi käydä hakemassa jonotusnumero saadaksemme liput ylös menevään hissiin. No, sen teimme, ja saimme lipukkeet, joissa todettiin, että voisimme siirtyä lippujonoon 18:00-18:30. Kello oli tässä vaiheessa viiden paikkeilla, joten jouduimme odottelemaan tunnin verran. Siinä vaiheessa sai vielä istua, onneksi.
Siirryimme jonoon ajallaan ja voi huh. Jonossa taidettiin olla taasen tunnin verran. Kyllä se liikkui eteenpäin, mutta niitä ihmisiä oli siinä aikamoisesti. Jonottaessa katseltiin mielettömän hyvälaatuisilta näytöiltä jänniä piirroksia, joissa esiteltiin Tokion nähtävyyksiä ja perinteisiä japanilaisia asioita.
Liput ostettuamme jonotimme vielä hetken itse hissiin ja sitten mentiin ylös hurjaa vauhtia. Hissin monitori sanoi 600 m/s parhaimmillaan.

Ensimmäinen pysähdys oli 350 metrissä. Saavuimme ylhäälle juuri sopivasti auringon vielä värittäessä auringonrantaa hieman ja Fuji-vuorikin näkyi oikein komeasti kaukaisuudessa. Tässä sai taas jonottaa vähän, jotta pääsi ikkunan ääreen ottamaan kuvaa. Otimme muutaman kuvan ja ihastelimme hetken maisemaa, jonka jälkeen lähdimme jälleen jonottamaan, jotta saisimme liput vielä ylemmäksi, 445 metriin. Tässä kohtaa jonotukseen meni ehkä puolisen tuntia. Ensin ostettiin lippu ja sitten jonotettiin jälleen hissiin. Seuraavalla korkeudella oli vain liuska ylöspäin. Liuskaltakin oli hienot maisemat öiseen Tokioon ja siinä hiljakseen niistä nautimme. Seuraavalla tasanteella 450 metrissä levähdimme vähän istuskellen, sillä allekirjoittaneen jalat olivat tässä vaiheessa jo aikamoista muussia.

Liuska jatkui vielä viisi metriä ylöspäin mutta korkeimmalla kohdalla 450 metrissä oli vain jonkinlainen värikäs kuutio/huone... olisihan sinne jotain jännempääkin voinut keksiä.
Tämän kiipeämisen jälkeen alkoi jälleen jonotus alaspäin menevään hissiin. Hissi vei meidät alas 345 metriin, josta löytyi kallis matkamuistomyymälä. Sinnekin joutui luonnollisesti jonottamaan.
Ostoksemme maksettua (postikortteja vain) menimme liukuportaita pitkin vielä viisi metriä alemmas 340 metriin. Tällä korkeudella ei ollut muuta jännää kuin läpinäkyvä lasilevy, jonka päälle pääsi seisomaan ja katsomaan alaspäin. Ihan siistiä kyllä.
Lasilevyn päällä seisomisen jälkeen (siihenkin piti jonottaa) jonotettiin jälleen, tällä kertaa hissiin alas tornin juurelle. Siellä käytiin vielä tutkimassa isompaa matkamuistomyymälää, jonotettiin kassalle (kännykkäkoru muistoksi) ja lähdettiin äkkiä pois koko kompleksista. Ulkona otimme pari kuvaa vielä yöasuisesta Sky Treestä ja poistuimme junalla paikalta.

Lippu 350 metriin maksoi 2000 yeniä ja 445 metriin vielä 1000 lisää. En todellakaan ole sitä mieltä että Sky Treen "yläkerta" oli 30 euron arvoinen. Jos välttämättä haluaa, niin sitten ehdottomasti vain 350 metriin, sieltä on jopa paremmat näkymät kuin ylempää. Mutta joka tapauksessa Sky Tree on vain todella kovaa rahastusta. Piti se silti kokea edes kerran.

Seuraavana päivänä, perjantaina, suuntasimme Roppongiin katsastamaan Tokion vahemman maamerkin, Tokyo Towerin. Koska olimme maksaneet Sky Treehen, päätimme jo etukäteen, ettemme menisi Tokyo Toweriin ylös asti. Kävimme vain katsomassa sitä sen juurelta ja palasimme pyörimään Roppongissa tarkoituksenamme löytää Hard Rock Cafe. Kun olimme ensin eksyneet, kysyimme ystävälliseltä poliisilta apua ja hänen ohjeillaan löysimme helposti perille. Matkakumppanini ostivat myymälästä paidat mutta koska itse kahvila oli niin täynnä, emme menneet sisälle asti. Etsittyämme hetken sopivaa kahvilaa tjs, päätimme sittenkin palata Oizumigakueniin ja mennä izakayaan. Siellä sitten viettimme iltaa kaikessa rauhassa. Oli mukavan rauhallinen päivä.

Tämä oli paras saamani kuva... kamerani on vähän avuton pimeässä.

♥

Temppeli, pyhäkköjä ja meri

Nyt olemme muutamana viime päivinä tulleet niin myöhään takaisin majapaikkaan, ettei blogia ole tullut kirjoiteltua. Meinaan kuitenkin kertoa kaikesta, mitä olemme tehneet, hieman myöhässä vain.

Keskiviikkona 22. päivä suuntasimme nokkamme Kamakuraan. Seuraamme liittyi meidät viime viikolla taidenäyttelyyn vienyt japanilainen.
Matka Kamakuran asemalle vei junalla noin 50 minuuttia, mutta emme jääneet sinne, vaan jatkoimme matkaa Enodenillä Hasen asemalla, jonka lähistössä sijaitsee Koutouku-temppeli ja daibutsu eli jättimäinen buddhan patsas.
Ennen tätä kävimme kuitenkin syömässä mukavassa kahvilassa lounas-voileipäsetin. Oli todella maukasta, ja kiva saada pitkästä aikaa leipää. ^^
Syömisen jälkeen suuntasimme siis Daibutsun luokse ja no... olihan se iso. Alue oli muuten hyvin pieni, siinä ei muuta ollut kuin itse buddhan patsas ja pieni myymälä. Sisäänpääsymaksu alueelle oli muutaman sata yeniä (ehkä 200? en voi muistaa) ja myös itse patsaan sisälle pääsi käymään (on sen verran ontto) vaivaisella 20 yenin lisämaksulla.
Eipä siitä buddhasta sen enempää.

Kävelimme takaisin asemalle päin ja katselimme erinäisiä matkamuistomyymälöitä.
Aseman tienoilla japanilainen seuralaisemme kysyi meiltä, josko haluaisimme nähdä meren ja tästä kiinnostuneita koukkasimme vielä rannan kautta. Niin sitä vain miettii miten innostunut ihmislapsi voikaan olla jostain yksinkertaisesta asiasta. Kahlailimme ihanan lämpimässä merivedessä ihan innoissamme vaikka kuinka kauan. ^^ Jos vain jaksamme ja ehdimme, meinasimme käydä vielä ensi viikolla siellä uimassa. Hassua oli kyllä se, ettei rannalla ollut yhtään lokkeja. Outoa.

Merestä nautittuamme menimme Enodenillä takaisin Kamakuraan. Kävelimme ostoskadun läpi ja vilaisimme muutamaan kauppaan, mutta päämääränämme oli pyhäkkö Tsurugaoka hachimangu. Siellä oli avara piha ja korkeat portaat itse pyhäkölle. Portaiden yläpäästä oli komeat näkymät pidemälle Kamakuraan.

Tämän pyhäkön jälkeen kävimme vähän herkuttelemassa (jätski-kakigooriannos) ja jatkoimme matkaa vielä kolmannelle pyhäkölle. Matka sinne oli pidempi kuin "oppaamme" oli ajatellut, joten kävelimme sitten hirveässä kuumuudessa pilvettömän taivaan alla parikymmentä minuuttia. Osa matkasta oli vielä jyrkkää ylämäkeä, koska tämä nimenomainen pyhäkkö on jossain vuoren sisässä tai jotain. Ainakin tunnelia pitkin sinne lopulta mentiin.
Tämä Zeniarai Benten oli aikamoisen sekalainen ja tukkoinen verrattuna useimpiin näkemiini pyhäköihin, mutta ihan viihtyisä silti. Vierailumme tarkoituksena oli pestä rahaa, jotta meistä tulisi miljonäärejä. Tällä pyhäköllä on kuulemma sellainen ominaisuus, että jos siellä olevassa vedessä ihan kirjaimellisesti pesee kolikoita, tulee rahaonni suosimaan. Pestyäni kolikoitani löysin heti 10-yenin kolikon maasta... ehkä tämä toimii sittenkin. x)

Rahanpesun jälkeen palasimme takaisin ostoskadulle shoppailemaan kylliksemme ja sitten palasimme takaisin Tokioon päin. Matkan varrella oli sen verran selkeä sää, että näimme myös vilauksen Fujista! Hienonnäköinen kyllä. ^^

Japanilainen seuralaisemme kertoi Kamakuraa sanottavan pikku-Kiotoksi siellä olevien noin 200 pyhäkön ja temppelin takia. Hän myös sanoi, että oli hyvä, että vierailin Kamakurassa ensin, sillä tulen luultavasti vierailemaan myös Kiotossa tämän vuoden aikana ja olisin Kioton jälkeen pettynyt Kamakuraan. x) Hyvä näin päin siis.

♥

Viileää vuoristoilmaa ja näköaloja

Eilen saimme harvinaisen tilaisuuden päästä täällä henkilöauton kyytiin, kun eräs japanilainen tuttumme lähti viemään meitä vuorille! Tällä kertaa seurassamme oli siis kaksi japanilaista poikaa, jotka tapasimme viime vuonna heidän ollessaan vaihdossa Suomessa. Toisella heistä on oma auto ja hän suostui ystävällisesti kuskaamaan meidät aina Nikkoon asti 140 kilometrin päähän Tokiosta.
Matkaan kului hienolla automatisoidulla ja puhuvalla autolla keskinopeudella ~120 km/h (o__o") parisen tuntia. Auto oli iso ja tilava verrattuna niihin autoihin, jollaisia täällä yleensä näkee (esimerkkinä näkemämme Nissan Cube, joka ihan oikeasti näytti juurikin kuutiolta). Matka sujui oikein mukavasti ja vaivattomasti ilmastoidussa autossa, kun ulkolämpötila oli 33 astetta.

Vuoret ovat minulle aina yhtä suuri ihmetys, enhän niitä ole hirveästi koskaan nähnyt, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun oikeasti matkasin ylöspäin yhdelle.

Ensin vuorossa oli kuitenkin Nikkon kaupunki, joka oli aivan todella hurmaava. Hauskan näköisiä taloja ja suoria teitä ja taustalla kohoava pilvihuippuinen vuoristo. Ah, silmä lepää. Lämpötila oli tässä vaiheessa pudonnut jo vajaaseen kolmeenkymmeneen, mutta kuuma oli vieläkin.

Nikkossa söimme soba-nuudeleita ja katselimme hieman paikallisia herkkuja myyviä kauppoja.
Matkaa jatkoimme seuraavaksi Toushougu-pyhäkölle. Sinnekin jo noustiin jonkun verran ylös vuorelle.
Pyhäkön aluelle johti jyrkkä mäki (jonka me vältimme, koska parkkipaikka oli ylempänä) ja kivinen torii-portti. Toushougussa on myös haudattuna shogun Tokugawa Ieyasun jäännökset, mutta itse pyhäkön sisäänpääsystä olisi pitänyt maksaa 1300 yeniä, joten jätimme sen suosiolla väliin. Vähän harmitti moinen rahastus kuitenkin, sillä sisäänpääsymaksun takana olisi ollut myös kuuluisa kolmen apinan rykelmä "see no evil, hear no evil, speak no evil".

Toushougu pyhäkön sisäänkäynniltä torii-porttia ja nousua kohti.

No mutta, Toushougun vierestä löytyi toinenkin pyhäkkö Futarasa, jonka aluella kävimme vähän juoksemassa pakoon herhiläistä (ne ovat jättimäisiä täällä, vain vähän pienempiä kuin kotkat). Tämä pyhäkkö on tarkoitettu enemmän pariskunnille ja rakkauden etsimiseen.
Toushougun alueen metsät tuoksuivat samalta kuin Suomessa. ♥

Pyhäköt nähtyämme söimme mochit (makeat taikinapallerot, joiden sisällä on hyytelöntapaista) ja jatkoimme matkaa ylöspäin vuoren syrjää.
Vuoristotiet ovat mutkaisia, sen vaan sanon. Ihme serpettiiniä.
Pysähdyimme noin 1200 metrin korkeudessa katselemaan vähän maisemia ja syömään kakigooria. Tarkasta lämpötilasta ei ole tietoa, mutta täällä ilma oli jo ihanan viileää, pystyi jo hengittämään. Siellä oli myös köysirata ja paljon rohkeita sudenkorentoja, jotka istativat jo päällekin kun oli tarpeeksi kauan paikoillaan.

Pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa seuraavaan kohteeseemme, joka oli Nikkon kansallispuistossa sijaitseva Kegonin vesiputous. Vesiputous oli vesiputous... se oli aika korea ja ihan kaunis ja se pauhasi kovaa.

Sen jälkeen ajelimme jälleen hieman ylöspäin ja päädyimme 1400 metrin korkeuteen Senjougaharan luontoaluelle. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti "taistelukenttää/niittyä", mutta siellä ei ole oikeasti koskaan taisteltu, kuulemma.
Alue oli oikein kaunis ja siellä näytti pitkälti Suomelta, koivuineen ja kuusineen ja sen sellaisineen, mutta kun vieressä kohoavat vuoret, ei voi unohtaa missä oikeasti on. Lämpötila tässä vaiheessa oli ihanat 21 astetta ja pieni kävelylenkki maastossa virkisti todella paljon.

Käppäiltyämme jonkin aikaa oli aika suunnata takaisin Tokiota kohti. Vuorossa oli lisää serpenttiiniteitä, tietulleja (jotka auto veloitti automaattisesti) ja nopeasti pimenevä ilta.
Kuskimme jätti meidät juna-asemalle, josta pääsimme kätevästi Ikebukuron kautta takaisin majapaikkamme asemalle.

Päivä oli kaiken kaikkiaan todella mukava ja virkistävä. ^^

♥

Meiji ja maid

Tapasimme tänään jälleen tutun tutun japanilaisen naisen numero C, joka ystävänsä kanssa ystävällisesti piti meille seuraa koko päivän.
Näimme heidät Ikebukurossa yhdeltä, josta jatkoimme matkaa Iidabashin asemalle ja tarkemmin Kagurazakan kadulle. Kadun varrella on kuulemma paljon perinteisiä japanilaisia asioita myyviä liikkeitä, kuten kimonoita ja teetarvikkeita. Jostain sivukujalta löysimme perinteisen japanilaistyylisen ravintolan, jossa olisi saanut istua lattiallakin, mutta meidät ohjattiin suosiolla tuolillisen pöydän ääreen.
Ruoka oli suht kallista (1500 yeniä) mutta todella herkullista. Vuorossa oli jälleen oyakodonia (eli riisiä jonka päällä on kanaa ja kananmunaa), mutta tällä kertaa settiin kuului myös miso-keittoa, salaattia, paria muuta lisäkettä, pala tofua ja jälkiruoka-hyytelö. Oli se kyllä hintansa arvoinen, varsinkin ravintolan tunnelman vuoksi. Japanilaiset kumppanimme kysyivät tarjoilijalta neuvoa lähistön nähtävyyksiin, jonne voisivat meidät viedä, ja tarjoilijan japani oli oikein herkkua japanologin korvilleni... täydellistä lausumista, intonaatiota ja lauserakenteita myöten, ah. ♥
Toki kaikki japanilaiset puhuvat äidinkieltään "oikein", mutta tämä oli kyllä niin standardijapanin täydellinen esimerkki, että oli oikeasti ilahduttavaa kuunnella.

Lounaan jälkeen saimme päätettyä, että menisimme vierailemaan Meiji-pyhäköllä. Suuntasimme siis junalla Harajukun asemalta, jonka vierestä pääsee kätevästi Meiji-pyhäkön alueelle.
Tätä pyhäkköä ympäröivä alue olikin sitten ihan omaa luokkaansa. Pyhäkköä ympäröi toooooodella suuri metsäalue, jonka keskeltä ei edes näkynyt pilvenpiirtäjiä tai mitään. Alue oli todella rauhallinen ja ihanan viileä, kun isot puut varjostivat leveitä kulkureittejä. Paikan torii-portit olivat näkemisen arvoiset...

Vaikka Meiji-pyhäkkökin on turistien suosiossa, sen alue on kuitenkin sen verran iso ja myös itse pyhäkön alue on todella avara, ettei siellä tullut missään vaiheessa sellaista ahdasta meininkiä kuten Sensôji-temppelillä. Henkilökohtaisesti pidin tästä pyhäköstä paljon enemmän.

Meiji-pyhäkön jälkeen lähdimme kävelemään japanilaisten oppaidemme opastamana kohti tuntematonta kohdetta. Ohitimme viereisen Yoyogi-puiston, jossa näkyi myös rockabilly-tanssijoita, eli tötterötukkia!

Käveltyämme ehkä vartin tai kaksikymmentä minuuttia löysimme itsemme yhtäkkiä Shibuyasta! Siellä suuntasimme maid-kahvilaan.
Maid-kahviloiden idea on se, että siellä tarjoiljat ovat pukeutuneet söpöihin sisäkkö-asuihin ja söpistelevät käytöksellään ja kaikilla muillakin tavoilla niin paljon kun kerkeävät.
Esimerkiksi kun saimme tilauksemme pöytään, tarjoilijamme kysyi, haluaisimmeko me tehdä taikoja, jotta juomamme maisuisivat paremalle. No tottahan toki halusimme! Tarjoilija näytti ensin itse, mitä täytyi tehdä ja sitten teimme kaikki yhdessä. Meidän taikamme meni niin, että ensin taputettiin käsiä yhteen ja sanottiin japaniksi "tule herkulliseksi!", jonka jälkeen käsillä tehtiin sydän ja pidettiin söpöä ääntä. x) Jossain vaiheessa tarjoilijat myös vetivät jonkinlaisten esiintymisen para-para -tyylisesti ja kävivät aina välillä juttelemassa meidän kanssa mukavia. Kahvilassa oli myös pieni trampoliini, joka äänteli söpösti kun sen päällä hyppi. Aikamoinen kokemus se ja hampaita särki se kaikki söpöstely, mutta todella hauskaa oli kyllä, ei siinä mitään. Tarjoilijoiden suloinen innostuneisuus tarttuu!
Hinnasta sen verran, että 500 yenillä sai tunnin istumisaikaa kahvilassa, jonka jälkeen juomista (ja syömisestä jos halusi) piti maksaa vielä erikseen. Esimerksiksi minun tilaamani meloni sooda maksoi vielä 550 yeniä lisää. Ei halpaa herkkua, mutta kyllähän tuo nyt ainakin kerran pitää kokea. ^^

Itse tarjoilijoista ei saanut ottaa kuvaa, joten tässä tällainen yleisnäkymä kahvilasta. Nuo kuutionmalliset lamput vaihtoivat väriä kun niitä heilautti.

Maid-kahvilasta lähdettyämme pyörimme hetken isossa käytettyjen kirjojen/pelien/DVDiden/lehtien/minkätahansasellaisen -liikkeessä, jonka jälkeen suuntasimme izakayaan.

Izakaya on perinteinen japanilainen ravintolan ja baarin risteytys. Niissä saa yleisesti erilaisia juotavia (myös alkoholittomia) ja pikkupurtavia halvalla. Tässä meidän valitsemassamme kaikki juomat ja ruoat maksoivat pääasiassa 270 yeniä.
Siinä sitten istuimme iltaa ja nautimme erilaisista juomista (sain itse puristaa greipin puolikkaan omaani O_o") ja mm. sushista, ranskalaisista ja tulisesta paistetusta lihasta.

Kaiken kaikkiaan koko päivä oli todella mukava, kiitos siitä japanilaisille seuralaisille.

♥

Ehkä söpöt näkymät

Toissapäivänä itse kutakin laiskotti vähän enemmänkin, mutta emme silti viitsineet maata paikoillamme koko päivää, joten suuntasimme kohti Ikebukuroa ja Sunshine Cityä.
Virallisesti Sunshine City on oma erillinen ostoskeskuksensa joka on ihan sikamaisen iso. Monta kerrosta ja kerrokset ovat todella laajoja. Kauppoja ja ravintoloita löytyy laidasta laitaan.
Paikan hämmentävyydestä kertoo se, että yritimme etsiä Icecream City -nimistä herkkukauppojen rykelmää ja menimme kartan osoittamana kolmanteen kerrokseen. No, pian kävi ilmi ettei sieltä saisi jätskiä mistään. Sitten katsoimme karttaamme uudestaan ja mietimme, että josko se sittenkin tarkoittaisi toista kerrosta... menimme sinne, mutta vedimme jälleen vesiperän. Monta hetkeä pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että Icecream City on toisessa kerroksessa sijaitsevan Namjatown-huvipuiston sisällä, mutta kolmannessa kerroksessa... Sekavaa? Niin meidänkin mielestämme. Koska huvipuisto oli maksullinen, luovutimme jäätelön suhteen ja etsimme suosiolla toisen paikan, jossa viilentää itseämme.

Sunshine Cityn sisäänkäynnin vieressä oli iso tavaratalo, Tokyu Hands (?), jossa hetken kierreltyämme päädyimme ylimässä kerroksessa olevaan kissa... kahvilaan? Taloon? Puistoon? En oikein tiedä millä nimellä sitä pitäisi suomeksi kutsua, mutta ainakin virallisesti se taisi olla park.
Kyseessä on siis Nekobukuro (neko on suomeksi kissa, joten Ikebukuro -> Nekobukuro), jossa maksetaan sisäänpääsymaksu (600 yeniä aikuiselta. Hauskana huomiona myös se, että jos on pari (tyttö ja poika), yhteislippu on vain 1000 yeniä), jonka jälkeen pääsee pari kolme huonetta kattavaan tilaan, jossa vilisee kissoja. Kissojen kanssa saa leikkiä ja niitä saa silittää ja paijata yllin kyllin, kunhan sen vain tekee kissojen ehdoilla eikä niitä tietenkään saa rääkätä. Kissoilla oli kyllä hyvät oltavat: isot tilat, joissa kuljeskella ja paljon virikkeitä kiipeily-/raapimispuusta muihin leikkikaluihin. Kissat olivat kuitenkin aika passiivisia ja olivat pitkälti vetäytyneet korkealle nukkumaan. Monet meidäkin kanssa samaan aikaan olleista asiakkaista eivät kyllä tienneet miten kissojen kanssa tulisi olla, eikä henkilökunta puuttunut asiaan tarpeeksi, joten ehkä korkealle meneminen on kissoille ainoa tapa olla rauhassa. Paikka on sinänsä ihan hyvä idea, mutta... toivottavasti monet eivät kissoja hirveästi siellä rääkkää.

Pari kissaa katonrajassa.

Sunshine Cityssä näimme myös suomalaisten kesken kuuluisan ehkä söpö-nimisen SM2:n liikkeen. Kyseisellä ketjulla on myös olohuone-, keittiö- ja otan tämän-nimisiä liikkeitä. xD
Todistusaineistoa:

Eilen tapasimme taas tutun tutun japanilaisen naisen (eri kuin viime kerralla). Hänen kanssaan kävimme ensin Ikebukurossa lounaalla. Ravintola oli oikein hyvä, mutta erityisesti vaikutuksen tekivät super-tehokkaat tarjoilijat. Vesilasi ehti olla tyhjänä vain hetken kun joku jo tuli sen täyttämään ja aterian päätyttyä astiat kerättiin pois ennätysnopeasti valehtelematta vajaassa puolessa minuutissa. :D Siellä myös melkein säikähdin kun vesilasiani täyttäessään eräs tarjoilija rupesi ihan yhtäkkiä juttelemaan minulle täydellisellä englannilla! Niin hyvää englantia kuulee täällä harvoin. ^^
Sellainen huomio myös, että vieressämme syönyt asiakas pyysi tarjoilijalta syömäpuikot (tämä paikka tarjoili siis länsimaalaistyylisiä hampurilaisia ja salaattia ja sen sellaista, syödään siis haarukalla ja veitsellä), jotta voisi syödä ranskalaisensa! En kyllä syytä häntä yhtään, sillä ravintolan haarukka oli niin iso, että sillä oli hankalaa keihästää pieniä ranskalaisia. x)

Syötyämme rauhassa suuntasimme Shinjukuun, jossa menimme taidenäyttelyyn. Näyttelyssä oli esillä erilaisia lasten kuvakirjojen kuvia kaikkialta maailmasta. Myös kaksi suomalaista taiteilijaa oli päässyt mukaan! :) Oli siellä ihan hienoja ja mielenkiintoisia kuvia kyllä. ^^
Taidemuseo sijaitsi 42. kerroksessa ja sieltä oli mahtavat näkymät. :D

Taidemuseon jälkeen oli vuorossa Tokyo Metropolitan Government Building ja sen 45. kerroksessa sijaitseva eteläinen observatorio. 202 metriä maanpinnasta näkymät olivat koooooomeat. Näkyvyys oli sen verran huono kuitenkin, että Fuji-vuori ei kaukaisuudessa näkynyt. harmi. Tämä observatorio on kuitenkin ilmainen, joten sinne kannattaa mennä vaikka useamminkin ihailemaan Tokion laajuutta.
Government Buildingin juurella oli menossa jäänveistokilpailu... Kyllä. Jäänveistokilpailu. En voi ymmärtää, miten jää ei sulanut. (Ei, en nähnyt kuivajäätäkään missään.) Kilpailijat taisivat toistensa lisäksi taistella myös kuumuutta vastaan.

Taidemuseon ikkunasta.

Government Buildingin näkymiä. Jos katsoo tarkkaan, tässä kuvassa näkyvät molemmat Tokyo Tower ja Tokyo Sky Tree.

 

Kahvittelun (tai oikeastaan herkullisten pirtelöiden) jälkeen suuntasimme shoppailemaan suuuuureen 9-kerroksiseen Kinokuniya-kirjakauppaan. Suuntasimme suoraan seitsemänteen (?) kerrokseen, josta löytyi muuta kuin japaninkielistä kirjallisuutta. Saaliiksi sain postikortteja (joita on täällä muuten tosi hankalasti saatavilla) ja dekkarin.
Matkalla kirjakauppaan törmäsimme kadulla sattumalta erääseen vanhaan koulukaveriimme Suomesta! Tilanne oli kyllä aika absurdi. xD
Maailma on pieni paikka ja sitä rataa...

Välttääksemme pahimman iltaruuhkan, päätimme tässä vaiheessa lähteä jo takaisin majapaikkaamme. Tapaamme tämän japanilaisen naisen uudestaan vielä ensi viikolla, jolloin suuntaamme hänen kanssaan Kamakuraan. :D

Ehdimme lähelle majapaikkaamme juuri sopivasti ennen voimakasta ukkoskuuroa.
Ukkonen on täällä hieman erilainen kuin Suomessa, ainakin mitä minä olen kokenut. Suomessa salamoita tulee harvemmin, mutta sadetta tulee perusteellisesti. Täällä taivas on täynnä salamoita, mutta sadetta tulee ehkä vähemmän... tai sitten ihan yhtä paljon, emme me silloin enää olleet ulkona.
Iltainen ukkoskuuro meni aika äkkiä ohi, mutta aamulla/aamupäivällä heräsin siihen, että ukkonen paukkui jälleen.

Sateen takia tänään on ihan siedettävä lämpötila (ravintolan lämpömittarin mukaan 27,5 astetta). Parin viime päivän jälkeen tämä tuntuu jo ihan hyvältä. Melkein ainakin. ^^"

♥

Keisarin ninjamaiset puutarhat

Tänään suuntasimme jälleen kohti Chiyodaa ja keisarin puutarhoja. Tällä kertaa teimme täsmähyökkäyksen suoraan itäisiin puutarhoihin.

Tänään oli jotenkin erityisen kuuma päivä ja heti liikkeelle lähdettyämme olin jo ihan puolikuollut kuumuudesta. Ensimmäistä kertaa oli kuumuuden takia sellainen olo, että ei vain jaksa. En tiedä yhtään kuinka kuuma oikeasti oli, sillä täällä on tosi harvassa mitään lämpötilanäyttöjä (ollaan nähty täsmälleen yksi tähän mennessä). Ehkä japanilaiset harrastavat itsesuojelua eivätkä haluakaan tietää sen hetkistä lämpötilaa. Muuten he saattaisivat vaipua totaaliseen epätoivoon eikä mitään saataisi koskaan aikaan.
Onnistuin myös polttamaan olkapääni aika lahjakkaasti ja rusketusrajani ovat esteettisyyden multihuipentuma. Harmi on se, että en oikeastaan rusketu millään muulla tavalla kuin palamalla. Ihoni siis palaa ensin ja kun punioitus laskee, on tilalla lievä rusketus. Tästä seuraa se, että sääreni ovat edelleen sävyltään haamu. <<"

No niin, kuitenkin. Sisäänpääsy oli ilmainen, mutta saimme silti portilta mukaamme sellaiset muovihärpäkkeet, jotka tuli palauttaa kun poistui puutarhasta. Niiden käyttötarkoitus jäi mysteeriksi... ehkä niiden avulla lasketaan kävijämäärää tai jotain.
Löysimme melkein heti ensimmäisen levähdyspaikan, jossa oli ilmastointi(!), matkamuistomyymälä (sai myös jätskiä!) ja telkkari(!!). Ostimme sieltä vain jätskiä ja opaskartan, nautimme vähän aikaa ilmastoinnista ja jatkoimme matkaa.
Seurailimme sitten opaskarttaa ja katselimme lähinnä vihreitä asioita; kukkia koko paikassa näkyi ehkä kaksi.
Itseäni virkistääkseni jouduin sitten ensimmäistä kertaa kokeilemaan japanilaista vesijohtovettä, kun täytin tyhjentyneen juomapulloni vesilähteestä. Olin kuullut etukäteen, että vaikka täkäläinen vesijohtovesi on kyllä puhdasta ja sitä voi teoriassa juoda ihan vapaasti, sitä on jouduttu usein puhdistamaan niin paljon, että se maistuu pahalle. Tämän sain nyt itsekin todistettua. Kyllä se pakon edessä toki menee, mutta se haisee ja maistuu pitkälti samalle kuin vesi suomalaisissa uimahalleissa.

Puutarhoissa taisi olla myös koulutettuja ninja-hyttysiä, sillä jopa minua pistettiin muutaman kerran. Täkäläiset hyttyset ovat kyllä muutenkin aikamoisia ninjoja, sillä ne ovat pieniä ja hiljaisia, eivätkä niiden pisto tunnu yhtään. Jälkeenpäin vain huomaa, että ihoon nousee punainen jälki, joka on paljon pahempi kuin suomalaisten serkkujensa jättämä. Minua ei ole aikaisemmin hyttyset pahemmin kiusanneet täällä (matkatovereitani sitäkin enemmän), mutta tämän reissun jälkeen oli jo useampikin pistos.

Täytyy kyllä sanoa, että jos on Tokiossa vain lyhyen aikaa, ei tämä ehkä ole se paras kohde. Aika tylsä, jopa puutarhaksi. Ja jos haluaa välttämättä nähdä sen yhden pienen nurkan keisarin palatsista, niin se on hoidettu pois alta muutamassa minuutissa.

Puutarhoista selvittyämme suuntasimme takaisin Asakusaan tarkoituksena käydä Kappabashin keittiötarvikkeiden luvatussa maassa etsimässä keittiöveistä tuliaiseksi. Päädyimmekin sinne lopulta, mutta ensin ruokailupaikkaa etsiessämme löysimme kuitenkin muutaman krääsäliikkeen lisää ja osa meistä tyhjensi rahojaan heidän lippaisiinsa tuliaisten muodossa.

Löysimme kyllä myös ruokapaikan, joka olikin sitten aika mielenkiintoinen. Tarjoilijamme oli ensimmäinen Japanissa tapaamamme asiakaspalvelija, joka ei hymyillyt ja oli muutenkin jotenkin nyrpeä. Ruoka oli hintaansa nähden vähän ala-arvoista. Kyllä sen söi, mutta en olisi itse hinnoitellut sitä läheskään niin korkealle.
Huomattiin myös yhdessä vaiheessa, että kokki pani kylmästi tupakaksi ihan siellä keittiössä... pisti miettimään että mitäköhän kaikkea se ruoka oikeasti sisälsi... <<"

Kappabashi löytyi ja veitsikin, tosin suuri osa kaupoista oli jo kiinni siinä vaiheessa kun me eksyimme paikalle. Onneksi kuitenkin löysimme etsimämme.

Kappabashilla oli kappa-patsaita. Kappa on suolla asusteleva myyttinen olento, vähän saman tyylinen kuin suomalainen näkki.

Tokyo Sky Tree näkyi ihan hyvin Kappabashille.

Tässä vaiheessa allekirjoittaneen jalat olivat muusia ja kuumuus oli vienyt kaiken energian, joten halusin vain äkkiä takaisin majapaikkaan ja suihkuun.
 Suostuin kuitenkin metromatkan aikana käväisemään vielä Ikebukurossa. Kävimme ensin virkistäytymässä (Mäkkärin pirtelöt on täälläkin ihan yhtä hyviä kuin Suomessa), jonka jälkeen lähdimme etsimään Sunshine Cityä ja siellä jossain sijaitsevaa Book Off -liikettä, joka myy käytettyjä kirjoja, lehtiä, musiikkia, elokuvia... mitä vain sen tyyppistä tavaraa. Kävelimme vahingossa väärää katua (olemme hyviä eksymään, huomaatteko?) ja kun oikeaa paikkaa ei vaan tuntunut löytyvän, päätimme kysäistä poliisiboksista apua. Siellä ystävällinen poliisipoika (näytti nuorelta) neuvoi meidät oikeaan suuntaan ja löysimmekin kaupan sitten.
Sunshine Citystä löytyi myös paljon muuta mielenkiintoista, mutta palaamme sinne vielä, sillä jalkani olivat edelleen kuoleman partaalla, joten luovutimme tältä päivältä ja lähdimme takaisin majapaikkaa kohti.

♥

Pientä onnea ja kylpemistä

Tänään suuntasimme kohti Asakusaa ja tarkemmin Sensôji-temppeliä. Kyseinen temppeli on Tokion vanhin (rakennettu 645) ja yksi sen tunnetuimmista temppeleistä.

Tarkoituksena oli tavata tämä aikaisemminkin mainittu koulukaveri temppeliin vievän Kaminari-portin edessä ja kolmas kerta toden sanoo, sillä tällä kertaa vihdoin onnistuimme löytämään toverimme. ^^"

Kaminari-portti.

Kävelimme sitten yhdessä Nakamise dôrin läpi itse Sensôji-temppelille ja ihailimme sitä hetken. Toinen matkatovereistani osti myös ennusteen tämän vuoden onnesta ja sai "pienen onnen". On olemassa myös esimerkiksi isoa onnea ja keski-onnea. Jos saa huonon onnen, ennuste on tapana sitoa eräänlaiseen telineeseen "tuulen vietäväksi", jotta paha onni ei toteutuisi.

Kävelimme takaisin Nakamise dôria, joka on täynnä pieniä krääsäliikkeitä. Liikkeissä myydään kaikkea viuhkoista ja laukuista koiranleluihin ja makeisiin.

Sensôji

Temppeliltä lähdettyämme suuntasimme illan jo hämärtyessä kohti koulutoverimme tietämää sentôta eli julkista kylpylää.
Ihan ulko-ovella asti otetaan kengät pois ja sisälle mennään sukkasilteen tai paljain varpain. Sisäänpääsystä tuli maksaa 450 yeniä ja lisäksi meidän täytyi vuokrata pyyhkeet 60:llä yenillä, koska emme olleet raahanneet omia mukanamme. Saimme pyyhkeet tiskiltä ja siirryimme pukuhuoneeseen. Tavarat ja vaatteet sai laitettua lukolliseen kaappiin. Siellä sitten riisuimme ja siirryimme kylpylän puolelle. Ensin peseydytään kunnolla, pestään hiukset ja keho ja huuhdellaan saippua huolella pois. Sen jälkeen voi siirtyä hautumaan isoon altaaseen, joka on täynnä kuumaa vettä (noin 42 asteista seinässä olleen mittarin mukaan). Hieman se oli kuumaa aluksi, mutta kun siihen tottui, tunne oli erittäin mukava. Niissä pitää vain olla varovainen, ettei lillu liikaa jotta ei rupea heikottamaan. Hetken liottuamme kävimme viilentävässä suihkussa ja kokeilimme vielä hieman viileämpää allasta (noin 40 astetta). Se oli ehkä vielä vähän miellyttävämpi kuin kuumempi allas, kun ei tullut kiehumisen tunnetta. x) Kylpylässä oli myös noin 15 asteinen allas, mutta varsinkin kuuman veden jälkeen se oli aivan liian kylmä minun makuuni. Saatuamme tarpeeksemme altaista, kävimme vielä suihkussa ja poistuimme pukuhuoneen puolelle.
 Kylpylässä on miesten ja naisten puolet erikseen, mutta muuten siellä ollaan ihan sulassa sovussa alasti. Suomalaiselle tämä ei ole mitään uutta, joten sentôsta nautti kyllä mainiosti. Siellä lämpeni ihanasti ja jälkikäteen rentoutus oli saman tyylistä kuin saunan jälkeen. Oikein mukavaa. ^^"
Myöskään kuuma ulkoilma ei tuntunut yhtään niin kuumalta enää sen 40 asteisen veden jälkeen. Hyvin virkistävää siis.
Sentôssa kuitenkin ensimmäistä kertaa meitä ihan oikeasti tuijotettiin. Mennessämme kuumimpaan altaaseen, meidän reaktiomme olivat varmaan huvittavia, sillä huomasimme parin keski-ikäisen naisen naureskelevan ja tuijottelevan meitä. Tuijottaminen saattoi johtua myös siitä, että turistit eivät hirveästi käy sentôssa.

Sentôn jälkeen kävimme vielä Mister Donutsissa syömässä parit munkit (paljon halvempaa kuin esim. Arnolds eikä myöskään läheskään niin rasvaista tai sokerista).

Huonoa onnea ennustaneet laput.

Nakamise dôri

Tänään on muuten tuullut jo niinkin kovaa, että jopa Vaasassa asunutta hirvitti. Piti ihan ottaa tasapainottavia askelia muutaman kerran kun tuuli meinasi viedä mukanaan. Tuuli kyllä viilensi oloa ihan mukavasti, mutta kyllä vähemmälläkin olisi pärjännyt. x)

♥

Virtaavia nuudeleita, ilotulitteita ja vesimelonia

Tänään emme lähteneet minnekään, eikä tarvinnutkaan, sillä tässä meidän guest housella järjestettiin summer party. ^^
Paikalla oli meidän kolmen lisäksi pari amerikkalaista, paikan omistava japanilainen nainen ja hänen lapsensa (5 vee) ja siskonlapsensa (6-10 vee, tyttö ja poika) sekä pari muuta vähän vanhempaa japanilaista.
Lähtiessämme illan päätteeksi paikan omistaja pahoitteli, että juhlat olivat vähän lastenkutsumaiset, mutta se ei haitannut yhtään. :D Oli kiva touhuta perinteisiä japanilaisia kesäaktiviteetteja.

Ensiksi vuorossa oli soumen nagashi (tai nagashi soumen) eli virtaavat nuudelit. Siinä asennetaan puolikkaasta bambun varresta tehty kouru sopivaan kenokulmaan ja sen läpi laitetaan virtaamaan kylmää vettä. Veden mukaan sitten laitetaan kourun yläpäästä valmiiksi keitettyjä nuudeleita, joita kourun varrelle asettautuneet ruokailijat sitten poimivat syömäpuikoillaan. Kun nuudeleita on saanut noukittua, ne dipataan maustekastikkeeseen ja syödään parempiin suihin. Tämä on juurikin niin hauskaa kuin miltä se kuulostaakin. :D

Kun kaikki olivat saaneet tarpeekseen nuudeleita ja tarjolla olleita pikkupurtavia (muun muassa riisikakkusia, jotka olivat makeita ja suolasia yhtä aikaa. Erittäin outoa, mutta erittäin hyvää!), pelattiin erä bingoa. Numerot lentelivät kolmella eri kielellä ja lapsia autettiin löytämään oikeat numerot. Tässä pelissä sai myös huutaa jos rivi oli yhtä vajaa täysi ("reach!"), ja minä sain näitä reacheja viisi ennen kuin vihdoin sain täyden bingon. x) Palkinnoksi sain nättejä origami-papereita. Nyt pitäisi vain opetella taittelemaan niitä...

Bingon jälkeen lähdimme ulos parkkipaikalle leikkimään ilotuliteilla. Täällä päin niillä saa leikkiä kuka vain (vaikkakin epäilen etteivät liian nuoret lapset saa niitä itse ostaa) ja milloin vain, mutta totta kai varovainen pitää olla. Tällä kertaa meillä oli muutama isompi tulite, sellaisia jotka suihkuavat ylöspäin vain vähän matkaa. Suurimmaksi osaksi oli kuitenkin erikokoisia ja -värisiä tähtisädetikkujen tyylisiä ilotulitteita. Niitä oli hirveä kasa ja lapset ainakin olivat niin innoissaan kuin voi olla. Olivat ne minunkin mielestäni ihan kivoja, ei siinä mitään. :D

Ilotulitteiden loputtua siirryimme takaisin sisälle, jossa oli vuorossa vesimelonin mättötalkoot. Ensin meloni oli vain saatava rikki. Lapsille laitetiin side silmille ja annettiin keppi käteen ja sitten ohjattiin niin että voisivat mätkiä vesimelonia. Lasten kepit olivat pehmeitä, niin eihän niillä mitään saanut aikaseksi, mutta hauskaahan se silti. Lopuksi vanhimmalle pojalle annettiin ihan oikea keppi, jolla hän saikin vesimelonin mahtavasti halki. ^^ Tämän jälkeen se leikattiin paloiksi ja maha täyttyi taas. En olekaan pitkään aikaan syönyt vesimelonia, oli oikein hyvää! :D

Kuvia minulla ei nyt valitettavasti ole, mutta yrittäkää kuvitella mielessänne. ^^"

♥

Sompailua ja ilotulitteita

Kun eilen ei mennyt retki ihan putkeen, niin ei tänään mennyt paljonkaan paremmin.

Suunnitelmana oli tavata eräs koulukaverimme Odaibassa, jossa katsoisimme yhdessä Tokyo Bay Fireworks -tapahtuman ilotulitteita.

Lähdimme liikkeelle ravintolan kautta (vähän liian kallista omuraisua (löysän munakkaan alla riisi-kasvis-sekoitusta)) ja eksyimme etsimässä postitoimistoa (löytyi se lopulta).
Tämän jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti Odaibaa. Matkasimme ensin Ikebukuroon, josta jatkoimme edelleen junalla Tamachin asemalle, joka oli kuulemma ihan kävelymatkan päässä Rainbow Bridgestä, jota pitkin pääsisi myös kävellen meren yli Odaiban tekosaarelle.
Kyllä se kävelymatka vielä meni, mutta sitten kävikin ilmi, että kävelytie siltaa pitkin olikin jo suljettu. Meidän täytyi siis käyttää törkykallista monorailia, jotta pääsisimme meren yli.
Perille päästyämme suuntasimme tuhannen muun ihmisen kanssa kohti rannassa olevaa puistoa/rantaa, jossa meidän oli määrä tavata tämä koulukaverimme. Jonkin informaatiokatkon takia hän olikin jossain toisessa puistossa. Lähdimme sitten yrittämään hänen olinpaikkaansa kohti, mutta nimenomaan tämän tapahtuman takia monet kulkureitit oli suljettu jo silloin, joten matkamme tyssäsi lyhyeen. Valitsimme sitten randomilla jonkun paikan ihan tien katukiveykseltä, mistä arvelimme ilotulitteiden näkyvän ja leiriydyimme siihen odottamaan näytöksen alkua.

Olimme väärällä puolella siltaa, joten osa ilotulitteista näkyi vain puoliksi, jos ollenkaan, mutta ainakin isoimmat ja näyttävimmät näkyivät myös meille hyvin. Näytöksen alkaessa meidän pieni tienpätkämme oli ihan täynnä ihmisiä katselemassa. Välillä poliisit tulivat ajamaan ihan tielle huopansa levittäneet ihmiset pois, mutta muuten saimme olla rauhassa. Tie ei tietenkään ollut vilkas tai mitään ja se taisi muutenkin mennä vain viereisen asuintalon pihaan.

Ilotulitteet olivat kyllä kieltämättä todella komeita, ja sitä huvia kesti melkein puolitoista tuntia. Kuulemma 12000 ilotulitetta siellä nähtiin tänä iltana ja kyllä se siltä välillä näyttikin.
Oli muuten suomalaisena vähän outoa katsella ilotulitteita näin lämpimässä ilmassa. x) Itse en ole koskaan nähnyt ilotulitteita muuten kuin uutenavuotena. Ja oli ne kyllä muutenkin vähän eri kaliiperia kuin koskaan Suomessa, ainakaan mitä itse voisi saada aikaan.

Tämän kokoluokan tapahtumissa on huonona puolena se silkka ihmisten määrä. Kun lähdimme kohti asemaa näytöksen päätettyä, miljoona ihmistä päätti lähteä liikkeelle samaan aikaan ja jopa itse asemalle oli monen kymmenen metrin jono aseman ulkopuolella. No, emme sitten edes yrittäneet sille samalle monorail-asemalle, vaan löysimme kuin sattuman kaupalla toisen juna-aseman. Sinnekin piti jonottaa, mutta se meni paljon sutjakammin (luultavasti) kuin monorail-jono.
Junaan päästyämme se täyttyikin ääriään myöten, ja jottei se olisi tarpeeksi paha, lähdettyämme asemalta liikkeelle, juna teki äkkijarrutuksen tai kaksi (allekirjoittanut lensi melkein nenälleen, kun ei ollut saanut vielä otettua kiinni mistään) ja seisoi paikoillaan melko kauan ties mistä syystä. Seisoimme siellä sitten useamman pysäkin verran kuin sillit suolassa.
Tämä juna vei meidät takaisin Yamanote-linjalle, jota pitkin pääsimme Ikebukuroon ja sieltä taasen kotiasemallemme.
Pelkästään tähän asemalla jonottamiseen ja junalla matkailuunkin meni aikaa melkein kaksi tuntia. Sen siitä saa kun on iso kaupunki ja paljon populaa yhtä aikaa liikkeellä.

Vaikka alkuperäiset suunnitelmat eivät ihan toteutuneetkaan, näimme silti ilotulitteita ihan kivasti (ja ilmaiseksi, jos julkiseen liikenteeseen kuluneita summia ei lasketa). Ei tässä nyt hirveästi valittamista ole. ^^

♥

Vilahdus keisarillisesta palatsista

Tämän päiväinen reissu keisarilliseen palatsiin ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Tiesimme kyllä ettei itse palatsin läheisyyteen pääse, se ei tullut yllätyksenä, mutta emme tajunneet että puolet alueesta, jonne pääsee turistitkin, on suljettuna perjantaisin ja maanantaisin, eli juurikin tänään. Huomasimme tämän kuitenkin vasta jo käveltyämme ensin toisessa osassa kilometrikaupalla ja nähtyämme vilauksen jostain rakennuksesta, jonka luulemme olevan keisarillisen palatsin. Juurikin se toinen puoli joka oli auki, oli aika tylsä muuten, vain laajoja kenttiä joko soraa tai sitä yhtä samaa puuta. Aina siellä täällä oli kiinni oleva, vartioitu portti.
Menemme vielä joskus toisen kerran katsomaan mitä siellä tänään suljettuna olleella alueella on.

Keisarillinen palatsi sijaitsee Tokyon aseman vieressä Chiyodan alueella, joka on alueenakin aika harmaa. Täynnä virallisen näköisiä pilvenpiirtäjiä ja paljon autoja kiirehtimässä jonnekin. Ei yhtään ravintolaa, conbinia tai juoma-automaattia missään näköpiirissä.

Tuota valkoista rakennusta tuolla puiden keskellä luulemme keisarin palatsiksi.

Saatuamme tarpeeksi pilvenpiirtäjistä ja kävelemisestä, suuntasimme pyörimään hetkeksi Shibuyaan.

Kävimme juomassa kalliit mutta hyvät juomat Shibuyan kuuluisan tienristeyksen vieressä löytyvässä Starbucksissa ja kyllä ne näkymät oli kivat. Se ihmismäärä, joka siitä kulkee joka kerta kun valot vaihtuvat on ihan mieletön.

Illan pimetessä kiertelimme Shibuyaa ja vilkaisimme pariin liikkeeseenkin. Löysimme myös liukuhihna-sushi-paikan ja kävimme syömässä vähän iltapalaa. Näissä on siis ideana se, että asiakkaat istuvat tiskin ääressä ja edessä kulkee liukuhihnalla lautasilla sushia valmiiksi annosteltuina. Lautasen väri (tai kuvio) kertoo annoksen hinnan ja niitä sitten nostellaan sieltä eteen kun huomaa annoksen, joka näyttää hyvältä. Lopuksi ateria laskutetaan eteen pinottujen lautasten lukumäärän ja värin mukaan.
Sushi tässä pienessä paikassa oli oikein hyvää. :D

Jälleen kaduilla näkyi paljon yukata-asuisia tyttöjä.

Shibuyan jälkeen suuntasimme takasin majapaikkaamme. Jalat kiittivät kun pääsivät kylmään suihkuun ja lepäämään. ^^"

♥